Pikalainat pitkällä maksuajalla

Termi ”pikalaina” kuulostaa siltä, että laina annetaan vain lyhyeksi ajaksi. Toki tällaisiakin lainoja on olemassa – joissain lainoissa takaisinmaksuaikaa voi olla vaikkapa yhden kuukauden verran. Pikalainaa on kuitenkin mahdollista saada myös pidemmälle ajanjaksolle. Pisimmät laina-ajat voivat olla yli 10 vuoden mittaisia.

Varsinkin suuremmissa lainoissa pidempi maksuaika on järkevä valinta, sillä näin kuukausierät saadaan pidettyä pieninä. Jos haluat saada rahaa nopeasti mutta maksaa summan takaisin vasta myöhemmin, tutustu tälle sivulle listaamiimme rahoittajiin. Olemme laatineet koosteen Suomen luotettavimmista ja vakavaraisimmista pitkäaikaista lainaa tarjoavista luotonantajista.

//Vertailutaulukko//

Miten laina-ajan pituus vaikuttaa lainaan?

Pitkä takaisinmaksuaika kuulostaa lainaa ottaessa houkuttelevalta. Onhan mukavaa saada käteen kerralla isompi tukko rahaa ja maksaa sitä takaisin pikkuruisissa erissä. Tällä tavoin lyhennyserät eivät juurikaan pääse vaikuttamaan rahatilanteeseen kuukausitasolla, ja käteistä riittää lainanhoidon lisäksi muuhunkin.

Kuulostaa hyvältä, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Laina-ajan pidentyminen vaikuttaa aina myös lainan lopulliseen takaisinmaksusummaan sitä korottavasti. Mitä kauemmin maksat kuukausittaista korkoa, sitä enemmän sitä ehtii kertyä.

Tämä ei tarkoita, että pitkä laina-aika olisi välttämättä huono vaihtoehto. Jos valitset lainatuotteesi oikein, pääset nauttimaan sekä pienistä koroista että pitkästä laina-ajasta. Kerromme tällä sivulla muutamia seikkoja, joiden tietäminen tulee auttamaan sinua sopivan lainan valinnassa.

Millaisia lainoja on olemassa?

Ensimmäinen vaihe edullisen lainan hankintaan on tietää, mitä eri lainatyyppejä on tarjolla. Pikalainoissa on yleensä kyse joko yhdellä kertaa maksettavasta luotosta tai joustoluotosta, jota voi nostaa tarpeen vaatiessa. Nämä luoton tyypit poikkeavat toisistaan monella eri tavalla.

Kertalaina

Kertalaina on luotto, joka myönnetään vain yhden kerran. Yleensä tällaiset lainat ovat pienehköjä, satasista muutamiin tuhansiin euroihin. Usein tällaisilla lainoilla rahoitetaan jokin yksittäinen kertahankinta: esimerkiksi uusi huonekalu tai pieni remontti. Rahoitusyhtiöiden lisäksi myös monet kaupan alan yritykset myöntävät ostosten yhteydessä markkinoimiaan kertalainoja.

Joustoluotto

Jos rahantarpeesi vaihtelee kuukausittain, ei kertalaina ole välttämättä paras vaihtoehto. Suuren summan sijasta voi olla kätevämpää avata joustotili, jolta voi nostaa ylimääräistä rahaa aina tarpeen vaatiessa. Näin sinun ei tarvitse maksaa kallista korkoa rahasta, joka pahimmassa tapauksessa makaa tililläsi. Halutessasi rahat ovat kuitenkin välittömästi käytössäsi.

Miten tunnistaa hyvä pikalaina pitkällä maksuajalla?

Lainan todellinen vuosikorko on yksi hakuprosessin tärkeimmistä kriteereistä. Aina sen selvittäminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista, sillä joidenkin lainanantajien sivuilta tieto löytyy vasta monen klikkauksen päästä ja pienellä präntättynä. Yleensä lainan korko on suuremmassa lainassa parempi. Kun rahaa lainataan vain pieni pikavippi-tyylinen summa, on korkokin yleensä vastaavasti suuri.

Koron lisäksi lainaan voi tulla kustannuksia avausmaksuista, nostokuluista tai tilinhoitomaksuista. Jos tilinhoidosta peritään jokin summa kuukausittain, voi se pitkässä lainassa nostaa kustannuksia huomattavasti.

Helpoimmalla pääset tekemällä lainavertailun pikalainat.com -palvelun kautta. Näet vertailutyökalun avulla samalla kertaa eri palveluiden korot sekä muut kulut, joten paras vaihtoehto löytyy nopeasti.

Laina-ajan muuttaminen

Pitkä laina-aika on usein turvallinen vaihtoehto. Jos rahallinen tilanteesi yhtäkkiä muuttuu, ei laina-ajan pidentäminen ole aina mahdollista. Ja jos on, siitä todennäköisesti peritään ylimääräisiä kustannuksia.

Joskus lainaan on mahdollista saada ilmaisia lyhennysvapaita kuukausia. Tämän varaan ei kuitenkaan kannata lainaa otettaessa laskea.

Jos rahatilanteesi yhtäkkiä kohenee syystä tai toisesta, on tilanne aivan erilainen. Suuri osa parhaista luotonantajista tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden lyhentää lainaa tavallista suuremmissa erissä tai vaihtoehtoisesti maksaa laina pois yhdellä kertaa. Usein sovittua nopeammasta takaisinmaksusta ei koidu minkäänlaisia ylimääräisiä kuluja.

Laina-ajan muuttamiseen liittyvät maksut ja käytänteet ovat aina nähtävillä sopimusehdoissa. Muista tarkistaa nämä seikat aina ennen sopimuksen allekirjoittamista.